Historiaa

Alunperin teurastajilla oli bulldoggeja pitämässä härkää aloillaan (pureutui härän turpaan) teurastuksen ajan. Koiran pureman härän lihaa pidettiin maukkaampana kuin rauhallisesti kuolleen härän lihaa. Sen vuoksi Englannissa säädettiin laki, jonka mukaan teurastajan täytyy purettaa härkää bulldogilla ennen teurastusta. 1200-luvulla huomattiin tapahtuman viihdearvo, ihmiset halusivat nähdä kuinka koirat repivät härkää. Ainahan ihmiset ovat halunneet katsella väkivaltaa ja tuohon aikaan huvittelumahdollisuuksia ei paljon ollut.

Bull_running.jpgbull58.jpg

Usein kuulee perusteltavan englanninbulldogin lyttykuonoa sillä että sellainen oli käytännöllinen härkätaisteluissa. Tosi on että bulldogin kuono on ollut aina lyhyt, mutta kyllä se on huomattavasti lyhentynyt niiltä ajoilta kun ne taistelivat härkiä vastaan.

Tässä vertailtuna englanninbulldogin kallo härkätaisteluajalta ja nykypäivänä:

Myös monia muita nykypäivän englanninbulldogin sairaita ulkomuotopiirteitä perustellaan niiden hyödyllisyydellä härkätaisteluissa.

Rotuyhdistyksen nettisivuilla lukee valheellisesti esim. "Härän turvasta valuva veri ohjautui nenä- ja poskipoimujen avulla maahan, eikä häirinnyt hengitystä eikä silmiä, joiden oli edullista olla kaukana toisistaan". (lähde)

Mutta tosiasiassa englanninbulldogeilla ei tuohon aikaan ollut mitään nenäpoimuja, eikä muitakaan suomalaisen rotuyhdistyksen hehkuttamia sairaaloisia piirteitä. Härkätaisteluajan englanninbulldoggi näytti tältä:

c9mv.jpg

Kyseessä oli siis täysin terverakenteinen koira kaikinpuolin. Eihän nykyajan vammaisella ulkomuodolla varustettu englanninbulldoggi kestäisi muutamaa sekuntia kauempaa hengissä jos se laitettaisiin raivostuneen härän kanssa samaan tilaan.

Härkätappelut kiellettiin vuonna 1835, jonka jälkeen rodusta alettiin kehittämään mahdollisimman erikoisen näköistä seura- ja näyttelykoiraa, jolla olisi: Mahdollisimman raskas rakenne, mahdollisimman leveä rintakehä ts. etujalat mahdollisimman kauas toisistaan ja mahdollisimman lyhyt kuono. Nämä sairaat ulkomuotopiirteet ovat siis tulleet rotuun näyttelyjalostuksen myötä. Englanninbulldoggi sen jälkeen kun sitä oli jalostettu 60 vuoden ajan mahdollisimman friikin näköiseksi näyttelykoiraksi vuonna 1899:

dogpicture1312316287122.jpg

 

Nykypäivänä....

Vuoden 2006 terveyskyselyllä saatiin tietoja 107 englanninbulldogin terveydentilasta. Yli 3-vuotiaista koirista omistajien mukaan terveitä oli vain 3 kpl. (Lähde)

 

Liikkumishaluttomuus

Monet englanninbulldogit ovat haluttomia liikkumaan sillä ne kärsivät tavallisesti useista sairauksista jotka aiheuttavat liikkuessa kipua ja hengitysvaikeuksia.

http://www.youtube.com/watch?v=M2rwb2Vh0ZY

http://www.youtube.com/watch?v=k9pgtaobtNw&feature=youtu.be

http://www.youtube.com/watch?v=LDTxfV3tjPo&feature=youtu.be

 

Alentunut rasituksen sietokyky

Englanninbulldoggi vaeltamassa vuoristossa:

http://www.youtube.com/watch?v=TpAecr984O4

 

Näinkin voi käydä jos viet bulldoggisi liian pitkälle lenkille:

http://www.youtube.com/watch?v=EZu0l4Fwtpo

 

Tätä videota koiran omistaja kuvaa sanoin "1 year old English bulldog having fun at the yard".

http://www.youtube.com/watch?v=Dpg8HsU8API

 

 

Hengitysvaikeudet

Hengitysvaikeudet: 100%:lla englanninbulldogeista (lähde).

http://www.youtube.com/watch?v=KYBtshF35vs

Nämä koiranäyttelyssä videoidut englanninbulldogit kärsivät todella pahoista hengitysvaikeiksista.

http://www.youtube.com/watch?v=Fw_29JCmxTM

Rohiseva hengitys:

http://www.youtube.com/watch?v=yBc60WlhyGo

 

A-studio Streamissa oli 17.5.2013 aiheena Sairaan ihana koira. Haastateltavina olivat eläinlääkäri professori Marjatta Snellman, englanninbulldoggikasvattaja Merja Hakala ja ulkomuototuomari Juha Kares. Merja Hakalalla oli studiossa mukanaan oma kasvattinsa englanninbulldoggi Aino-Inkeri (Merdiorix carlotte). Aino-Inkerin hengitys rohisi koko lähetyksen ajan vaikka koira oli levossa. Sen vähäinen liikehdintä kun se esim. asettui makuulle oli hyvin jäykkää ja vaikean näköistä, mikä ei ole ihme kun kyseisellä koiralla on E/E-lonkat.

"Juontaja: Merja, Onko sun koirilla ollut tätä hengitystieongelmaa?

Merja Hakala: Ei

Juontaja: Ei lainkaan? Mistä sä tiedät sen?

Merja Hakala: No, se että ne hengittää ihan normaalisti, niitä voi juoksuttaa, ne nukkuu auringossakin ihan että yleensähän jos on kuuma niin sehän ahdistaa hirveesti. Ne pystyy liikkuun ihan samallalailla, mulla on niitä isoja koiria, niin me käydään lenkillä ja ne tekee ihan samoja asioita kuin isot koirat.

Juontaja: Mutta jotain rohinaääntä sieltä ainakin kuuluu. Onko se ihan normaalia vai?

Merja Hakala: Joo, siis ei siin oo mitään sellaista, että ne jotka on niitä sellaisia, niin nehän rohisee ihan kauheasti, ne joilla on pehmeä kitalaki...

Juontaja: Marjatta, onko tää rohinaääni normaalia?

Ell Marjatta Snellman:  Ei, ei sitä sais olla koiralla, tämmöisessä tilassa jossa sitä ei ole rasitettu millään lailla. Vaikka tämä on kieltämättä paljon lievempi kuin mitä yleensä tahtoo kuulla niistä.

Juontaja: Miksi ei saa olla tuommoista rohinaa?

Ell Marjatta Snellman: Koska se tarkoittaa että meillä on ahtaumaa täällä hengitysteissä. Se ei pysty nenän kautta vetämään ilmaa, ja se ottaa sen suun kautta. Pehmeä kitalaki turpoaa aikalailla, varsinkin kuumalla ilmalla, ja sen jälkeen täällä nielussa, siellä on hyvin suuri ahtaus. Tuossa oli tuommoinen kuvakin että se on aivan pieni kolo josta ilma pääsee läpi.

Juontaja: Mutta mitä se käytännössä sitten tekee koiralle?

Ell Marjatta Snellman: Että se ilma ei kulje läpi. Se on tukehtumaisillaan."

(lähde A-studio Stream 17.5.2013)

 

 

Ruotsin kennelliiton tekemä ohjeistus hengitysvaikeuksien havaitsemisesta lyttykuonoisilla (mm. englanninbulldoggi, ranskanbulldoggi, mopsi, bokseri) roduilla näyttelytuomareille:

http://www.youtube.com/watch?v=kQ_3f4bLkME

 

Hengitysvaikeuksista kärsivä englanninbulldoggi hengittää suun kautta, jolloin se samalla nielee ilmaa.

=> Ilmavaivat eli piereskely: Yleinen ongelma englanninbulldogeilla

 

 

Olemattoman lyhyen kuonon sisällä ei ole tarpeeksi tilaa hengityselimille

Vuoden 2011 menestyneimmän englantilaisen näyttelybulldogin pää (kuva)

Englanninbulldogin ja saksanpaimenkoiran kallot vertailussa:

Saksanpaimenkoiran ja lyhytkuonoisen koiran hengitystiet poikkileikkauskuvassa. Lyhytkuonoisen koiran hengityselimet eivät mahdu sen lyhyen kuonon sisälle joten ne ovat survottuna kasaan. Kuvassa musta on ilmaa. Harmaa viiva kohdassa 5f on pehmeä kitalaki. Saksanpaimenkoiralla pehmeä kitalaki ei sulje ilman kulkureittiä, mutta lyhytkuonoisella koiralla pehmeä kitalaki menee poikittain estäen hapen kulkua.

(Kuvan lähde)

=> Englanninbulldogin hengityselimet voivat olla jopa anatoomisesti eri paikoissa kuin koirilla yleensä.

=> Kaikki kudos ei mahdu nenäonteloon, jolloin se tukkii nielun ja ylimääräinen kudos täytyy poistaa leikkauksella.

 

Englanninbulldogin sieraimet ovat ahtaat

Sierainten ahtaus: 100%:lla englanninbulldogeista

Koiran normaalit sieraimet ovat pyöreät ja avarat (kuvassa ei ole englanninbulldoggi, koska en onnistunut löytämään yhtään valokuvaa jossa englanninbulldogilla olisi normaalit sieraimet):

Tässä kuvassa on englanninbulldogin erittäin ahtaat sieraimet. Näin ahtaat sieraimet vaativat aina sierainten avartamisen leikkauksella. Kaikilla englanninbulldogeilla ei ole ihan näin ahtaat sieraimet.

Jos et ymmärrä mitä sierainten ahtaus käytännössä tarkoittaa, laita pyykkipoika nenääsi ja lähde lenkille. Yritä hengittää nenän kautta, saatko nenän kautta tarpeeksi happea lenkkeillessä entä levossa jos sinulla on pyykkipoika kaventamassa sieraimiasi? Sinä voit halutessasi ottaa pyykkipojan pois nenästäsi, mutta englanninbulldoggisi joutuu pärjäämään vähäisellä hapella koko elämänsä.

 

Englanninbulldogin henkitorvi on yli puolet ahtaampi kuin muilla samankokoisilla koirilla

Henkitorven ahtauma: Lähes 100%:lla

Englanninbulldogin henkitorvan läpimitta: 0,3-0,6 cm.

Vastaavan kokoisen terveen koiran henkitorven läpimitta on yli 1,2 cm.

Tällä englanninbulldogin pennulla on vaikea-asteinen henkitorven ahtauma. Vikaa ei voida parantaa.

http://www.youtube.com/watch?v=9BBziJDQOt4&feature=youtu.be

 "Henkitorven läpimitan pienentyessä sen läpi kulkevan ilman aiheuttama kudoksiin kohdistuva paine kasvaa ja aiheuttaa nielun, henkitorven ja rintakehän voimakkaan edestakaisen liikkeen koiran hengittäessä. Kudokset eivät pidemmän päälle kestä rajua edestakaista liikettä ja ne rasittuvat. Kudoksen jatkuva rasittuminen voi johtaa ajan myötä vakaviin terveydellisiin ongelmiin esimerkiksi henkitorven kasaan painumiseen". (lähde).

 

Nukkumisvaikeudet

Useat englanninbulldogit kärsivät uniapneasta eli heräävät useita kertoja yön aikana tukehtumisen tunteeseen (Jalostettua kärsimystä-seminaari 2012).

Ahtaiden sieraimien ja ahtaiden nenätiehyiden vuoksi englanninbulldoggi joutuu hengittämään suun kautta. "Koira ei pysty avaamaan suutaan nukkuessaan, vaan se joutuu heräämään, jos se haluaa hengittää suun kautta. Hengitysvaikeuksista kärsivillä koirilla on usein myös vakava krooninen univaje, joka johtuu jatkuvasta heräilemisestä yöunien aikana. Jotkut hengitysvaikeuksista kärsivät koirat hakeutuvatkin nukkumaan siten, että niiden leukojen välissä on jotain, joka pitää suuta auki myös koiran ollessa unessa. Koira voi nukkua esim. tuolinjalka, lelu tai luu leukojen välissä". (lähde).

Kroonisesta univajeesta kärsivä englanninbulldoggi:

http://www.youtube.com/watch?v=i76RLxy4QRQ

http://www.youtube.com/watch?v=zu1_usndaKs&feature=youtu.be

 

Liian pitkästä pehmeästä kitalaesta johtuen englanninbulldoggi kuorsaa nukkuessaan.

http://www.youtube.com/watch?v=CaHddEmFRrg

 

 

Syömiseen liittyvät ongelmat

Pahimmista hengitysvaikeuksista kärsivät koirat meinaavat tukehtua ruokaansa syödessään, koska syödessä koira ei pysty hengittämään suun kautta eikä happi virtaa nenän kautta riittävän tehokkaasti.

 

Pulauttelu: Yleinen ongelma englanninbulldogeilla

"Pulauttelu nostaa mahalaukusta nieluun mahahappoja jotka ärsyttävät koiran nielurisoja ja äänihuulia. Pitkäkestoisena kemiallinen ärsytys vo johtaa kasvainten muodostumiseen koiran äänihuuliin. Kasvaimet äänihuulissa ja muualla nielun ja kurkunpään seudulla ovat lyhytkuonoisilla roduilla varsin yleisiä" (lähde).

 

Ruokatorven laajentuma: Jonkin verran

Johtaa aspiraatiokeuhkokuumeeseen ruuan joutuessa vahingossa keuhkoihin. Ei voida parantaa.

 

Englanninbulldogilla on yhtä paljon hampaita kuin muillakin koirilla, mutta kuonon lyhyyden vuoksi hampaille ei ole tilaa suussa. => Hampaat voivat olla suussa sikin sokin. => Vakavat ja erittäin tuskalliset tulehdukset suussa ovat yleisiä (lähde ja kuvia).

Tämä pahasti alapurentainen englanninbulldoggi on kuvattu suomalaisessa koiranäyttelyssä.

 

Alentunut helteen sietokyky

Normaalikuonoinen koira ei saa lämpöhalvausta vaikka leikkisi koirakavereiden kanssa kesäpäivänä, koska se pystyy jäähdyttämään itseään riittävän tehokkaasti läähättämällä.

Sen sijaan englanninbulldogille koirakavereiden kanssa juokseminen tai jopa parin kilometrin kävelylenkki voi lämpimänä kesäpäivänä koitua kohtalokkaaksi.

"Lyhytkuonoisilla koirilla jäähdytys ei toimi kuonon lyhyyden vuoksi riittävän tehokkaasti, koska jäähdyttävää kudospinta-allaa on kuonon sisällä vähemmän." (lähde)

 

 

Nivelsairaudet

Viralliset nivelten tutkimukset vuosina 2000-9/2013:

Lonkkavika: 99%:lla (81 tutkittua)

Keskivaikeita D-lonkkavikoja 36%:lla, erittäin huonoja E-lonkkavikoja 47%:lla.

Kyynärniveldysplasia: 53%:lla (72 tutkittua)

Polvilumpion sijoiltaanmeno: 6 %:lla (136 tutkittua).

 

Kyynärniveldysplasia-diagnoosi tarkoittaa aina että koiralla on myös nivelrikkoa. Kyynärniveldysplasia yleensä invalidisoi koiran.

Suomessa vain 1 englanninbulldogilla on terveet lonkat!

"Meillä on 1v 3 kk vanha bulldoggi Pontus, jonka käytimme eläinlääkärillä takajalan laahamisen vuoksi. Eläinlääkäri epäili ensin, että kyseessä olisi polven ristisiteessä oleva ongelma, eli että leikkaukseen.. Lääkäri otti kuitenkin vielä varmuuden vuoksi kuvat Pontuksen lonkista. Vastaus oli järkyttävä !!!!  Pontuksella ei ole lonkkia ollenkaan !!! Eli lonkkaluu on paikallaan ainoastaan lihasten varassa. Lonkista puuttuu kokonaan lonkkamaljat, eli ne kupit joihin lonkka ns. "nojaa".  Soitin kasvattajalle ja hänkin oli "tuomiosta" hieman ihmeissään, mutta oli kuullut heidän eläinlääkäriltään että Bulldogeilla tämänkaltaiset ongelmat ovat tuttuja ja ns. normaaleja " (lähde)

 

Rodulle tyypilinen vaappuva liikunta johtuu usein molemminpuolisesta lonkkanivelen kasvuhäiriöstä. Tällä videolla lyllertää näyttelyn paras (BIS) englanninbulldoggi:

http://www.youtube.com/watch?v=sckuPdeacmM

 

Rotu ei kuulu perinnöllisten sairauksien vastustamisohjelmaan eli jalostuskoirilta ei vaadita mitään terveystutkimuksia ja hyvinkin sairaita koiria on sallittua käyttää jalostukseen.

Suomessa ei ole koskaan käytetty yhtään tervelonkkaista englanninbulldoggia jalostukseen.

Sen sijaan Suomessa jalostukseen käytetyistä englanninbulldogeista

13 on ollut E-lonkat

14 on ollut D-lonkat

7 on ollut C-lonkat

4 on ollut 3-kyynärnivelet

6 on ollut 2-kyynärnivelet

8 on ollut 1-kyynärnivelet

 

Tässäpä muutama esimerkki Suomessa vuosina 2003-2012 jalostukseen käytetyistä englanninbulldogeista:

PINEBULLS DEAR FELLOW 3-kyynärnivelet, D-lonkat

STYLE BULLET FAIDO 3-kyynärnivelet, D-lonkat, silmäluomen ulospäin kiertyminen, pentueen emänä E-lonkkainen narttu.

FLATTY FACE'S ANABOLIN 2-kyynärnivelet, E-lonkat, kuollut 3-vuotiaana

MÖWENS HARRISON 2-kyynärnivelet, E-lonkat, tällä "laatuyksilöllä" useita pentueita

SOUL GUARDIAN ENGLAND'S PRIDE 2-kyynärnivelet, E-lonkat

SUNNY MARY OF TO LOVE TILL CRAZINESS E-lonkat, 2-kyynärnivelet, pentueen isällä myös 2-kyynärnivelet

TOBIASZ SPOLKA Z KRZYWEGO KOLA E-lonkat, 2-kyynärnivelet

 

Vuonna 2013 Kennelliitto kielsi E/E-lonkkaisten käytön jalostukseen kaikissa roduissa. Mitäs veikkaat parantaako tämä uusi sääntö englanninbulldoggien terveyttä? EI. Rodun harrastajat ovat ratkaisseet ongelman sillä etteivät enää tutkituta koiriaan virallisesti. Tällöin niitä E/E-lonkkaisia koiria saa edelleen käyttää jalostukseen, kun vaivaa ei ole virallisesti todettu. Ymmärrän ettei monikaan ensimmäistä koiraansa hankkiva voi edes käsittää, että kasvattajat keksivät tällaisia kiertoteitä jatkaakseen sairaiden koiriensa jalostuskäyttöä.  Vuonna 2013 tutkittiin vain 2 englanninbulldogin lonkat, jotka molemmat olivat E/E. Näiltä kahdelta tutkittiin myös kyynärnivelet, toisella oli 2/1 ja toisella 0/1 eli molemmat olivat sairaita sekä etu- että takapäästään.

 

Polven ristisiteiden katkeaminen: Yleinen

Polven ristisiteiden katkemiselle altistavat rodulle tyypilliset ominaisudet: Suorat takakulmaukset ja suureen massaan suhteutettuna liian jyrkät käännökset kesken vauhtipyrähdysten. Hoitona on kallis leikkaus ja sen jälkeen fysioterapia (alle 2000 euron ei selviä). Leikkauksesta huolimatta polveen kehittyy yleensä nivelrikko.

 

Selkäsairaudet

Englanninbulldogeilla (ranskanbulldogeilla ja bostoninterriereillä) häntämutkaisia (korkkiruuvihäntä) koiria käytetään jalostukseen.

=> Jälkeläisille mutka voi periytyä mihin tahansa kohtaan selkärangassa:

Tämän vuoksi muissa koiraroduissa häntämutkaisia ei käytetä jalostukseen.

Kaikilla korkkiruuvihäntäisillä koirilla on selkärangassa koko selkärangan matkalla lukuisia nikamien kehityshäiriöitä , joista yleisimmät ovat puolinikama (hemivertebra) ja perhosnikama. Harvinaisempi on selkärankahalkio, jolloin selkäydin on ilman suojaa. Nikamien kehityshäiriöt aiheuttavat kipua ja neurologisia oireita, mikäli epämuodostuneet nikamat painavat selkäydintä. Epämuodostuneista nikamista muodostuva selkäranka on myös erityisen altis vaurioitumaan tapaturmaisesti. (eläinlääkäri Anu Lappalainen). Eläinlääkäri professori Marjatta Snellmanin mukaan nämä nikamaepämuodostumat altistavat koiran myös välilevyongelmille ja luupiikeille (A-Studio Stream 17.5.2013)

 

Mäyräkoirahalvaus

Englanninbulldoggi kuuluu kondrodystrofisiin rotuihin eli mutaation vuoksi sen raajojen pitkien putkiluiden kasvu tyrehtyy ruston kasvu- ja aineenvaihduntahäiriön vuoksi ja tämä ominaisuus periytyy sukupolvelta toiselle. Aineenvaihdunta on kuitenkin häiriintynyt muissakin rustokudoksissa mm. selän välilevyissä, mikä voi johtaa välilevyjen varhaiseen rappeutumiseen ja ns. mäyräkoirahalvaukseen.

 

Kakkaamiseen liittyvät ongelmat

Tiukka häntä: Yleinen

Tiukka häntä tarkoittaa ettei koira pysty liikuttamaan eikä nostamaan häntäänsä, joten kakka ei välttämättä mahdu kunnolla tulemaan ulos.

Tiukka häntä ja "häntätasku" vaativat päivittäistä puhdistamista tai muuten häntä tulehtuu.

http://www.youtube.com/watch?v=aks-OGA7iuk#t=21

Häntä voi olla niin tiukka ettei alle mahdu edes pumpulipuikkoa, jolloin puhdistaminen on mahdotonta. Tällöin häntä joudutaan amputoimaan.

Hännän amputoiminen on välttämätöntä myös jos häntä kasvaa sisäänpäin.

Tällä videolla nähdään erilaisia bulldoggien häntiä. Mukana myös sisään kasvaneita häntiä.

http://www.youtube.com/watch?v=Y9iTIJ5B_Ck#t=181

 

 

Muut ongelmat omasta hygieniasta huolehtimisessa

Juoksuinen bulldogginarttu ei taivu pitämään itseään puhtaana, vaan kaikki veri valuu pitkin asuntoa (ellet sitten käytä housuja). Englanninbulldoggi ei taivu kirputtamaan kutisevaa takapäätään niin kuin normaalit koirat. Se voi siis kärsiä sietämättömästä kutinasta voimatta asialle mitään.

 

 

Lisääntymiseen liittyvät ongelmat

Harva englanninbulldoggi kykenee synnyttämään.

=> Keisarinleikkaus: 86,1%:lla 248 pentueesta (Animal Health Trustin tutkimus).

 

Synnytysvaikeuksien syyt:

Liian kapea lantio

Hengitysvaikeudet => Ponnistusvaihe on suorastaan mahdoton suorittaa, koska koira ei jaksa ponnistaa jos sen hengitystiet ovat ahtaat.

(Lähde eläinlääkäri professori Marjatta Snellman A-studio Streamsissa 17.5.2013)

 

Luonnollinen astutus ei myöskään enää onnistu englanninbulldogilta.

=> Keinosiemennys

 

Tässä on video bulldoggien ns. "luonnollisesta" astutuksesta (joka ei kuitenkaan ole missään nimessä normaali koirien astutus):

http://www.youtube.com/watch?v=3mK9-0-BU38

 

 

Englanninbulldoggi ei yleensä osaa uida

Yleensä veteen ilman pelastusliivejä joutunut englanninbulldoggi vajoaa pohjaan kuin kivi.

http://www.youtube.com/watch?v=i24pfztjDfg&feature=youtu.be

http://www.youtube.com/watch?v=QkgxjyY17Kg&feature=youtu.be

On silti olemassa englanninbulldoggiyksilöitä jotka osaavat uida.

 

Englanninbulldogit ovat huonoja hyppäämään

http://www.youtube.com/watch?v=npwLBiHLUMU

 

 

Sosiaalisen kanssakäymisen vaikeudet

Englanninbulldogin fysiikka ei mahdollista sosiaalista kommunikointia toisten koirien kanssa ja tämän vuoksi muut koirat hyökkäävät herkästi englanninbulldogin kimppuun aggressiivisesti.

Normaalisti kahden koiran kohdatessa ne tutkivat toisiaan jo kaukaa hajun perusteella välttäen katsekontaktia. Englanninbulldoggi ei pysty hyvin käyttämään nenäänsä, joten se yrittää saada tietoa vastaantulijasta katseella (=> Tuijottavan katseen muut koirat tulkitsevat aggressiivisuudeksi).

Tämän lisäksi muut koirat tulkitsevat englanninbulldogin rohisevan hengityksen murinana ja esiintyöntyvät alahampaat irvistyksenä.

Bulldoggi ei pysty viestimään myöskään hännällään (jota se ei pysty liikuttamaan!) eikä korvillaan.

Kaiken lisäksi englanninbulldogille on tyypillistä syöksähtää toisen koiran luokse ja kun se tekee tämän tuijottaen, hampaat näkyvillä ja hengitys koristen, niin suurin osa koirista tulkitsee sen käytöksen erittäin aggressiiviseksi ja tekevät vastahyökkäyksen.

Englanninbulldoggi Teddy yrittää kovasti leikkiä toisten koirien kanssa koirapuistossa mutta ei pysty juoksemaan muutamaa metriä enempää kerrallaan vaikka on talvi.

http://www.youtube.com/watch?v=GiU6gjcBF1M&feature=youtu.be

 

 

Silmäsairaudet ovat rodussa erittäin yleisiä

Vilkkuluomen tulehdus eli "kirsikkasilmä": Erittäin yleinen. Hoito kirurginen.

Silmäluomen sisäänpäin kiertyminen: 58%:lla englanninbulldogeista (Koiramme 11/2011). Kivulias, vaatii kirurgisen hoidon.

 

Ihosairaudet ovat rodussa erittäin yleisiä

Toistuvat hiivatulehdukset nenäpoimussa ovat englanninbulldogeilla varsin yleisiä. Tällöin nenäpoimuun kertyvää eritettä joutuu putsaamaan ja kuivaamaan usein.

Muita englanninbulldogeilla yleisiä ihosairauksia ovat sikaripunkki, ihotulehdukset, furunkuloosi ja allergiat.

Melkein kaikilla bulldogeilla iho punottaa, mikä voi olla merkki esim. hiivatulehduksesta.

Suomalaisessa koiranäyttelyssä kuvattu:

Vaikka englanninbulldogin lyhyt karvapeite on helppohoitoinen, iho voi olla työläs hoidettava. Jos nenä- ja silmäpoimuja ei puhdisteta ja kuivata päivittäin huolellisesti, ne voivat tulehtua. Samoin koiran hännän alusta täytyy putsata ulosteesta jos koiralla on niin tiukka häntä ettei kakka mahdu kunnolla tulemaan ulos, muutoin häntä voi tulehtua ja pahimmassa tapauksessa joudutaan amputoimaan.

 

Sydänsairaudet ovat rodussa erittäin yleisiä

Yleisimmät sydänsairaudet englanninbulldogeilla: Keuhkovaltimon ahtauma ja eteiskammioläpän epämuodostuma.

Vakavin sydänsairaus englanninbulldogeilla: Fallotin tetralogia, jossa sydämestä löytyy saman aikaisesti 4 eri rakennevikaa, tällainen koira ei voi elää edes aikuiseksi.

 

7%:lla englanninbulldogeista on epilepsia

Epilepsia: 7,3%:lla englanninbulldogeista (ruotsalainen tutkimus, Ferm, K. 2002)

Englanninbulldogeille epilepsiakohtaukset ovat vaarallisempia kuin muille koirille, koska ahtaiden hengitysteiden vuoksi ne saattavat tukehtua kohtausten aikana.

Englanninbulldogeilla epilepsiaa ei yleensä saada lääkkeillä hallintaan.

 

11%:lla suomalaisista englanninbulldogeista esiintyy pään tärinää

Pään tärinä: 11%:lla englanninbulldogeista (vuoden 2006 suomalainen terveyskysely)

Englanninbulldoggien yleisin hermostollinen sairaus kaikkialla maailmassa.

Joskus aiheuttajana voivat olla pahat lihasjumit, jotka puolestaan ovat suoraa seurausta rodun äärimmäisen sairaaksi jalostetusta rakenteesta.

http://www.youtube.com/watch?v=x8AriEIc7Nk

 

Leikkauksilla "terveeksi"?

Vaikka osa bulldoggien terveysongelmista on parannettavissa leikkauksella, kannattaa huomioida myös se että

Leikkaukset ovat kalliita operaatioita.

Monet englanninbulldogit tarvitsevat useamman leikkauksen pystyäkseen siedettävään koiranelämään.

Anestesia on lyhytkuonoisille koirille suurempi riski kuin normaalikuonoisille koirille. Ei ole harvinaista että englanninbulldoggi menehtyy anetesian aikana.

 

 

Suomessa englanninbulldogit ovat eläneet keskimäärin 5-vuotiaiksi

Keskimääräinen elinikä: 5 vuotta 10 kuukautta 248 englanninbulldogin perusteella (Suomen kennelliiton jalostustietokanta).

 

Suomen kennelliiton jalostustietokannasta 9/2014 löytyvien 232 englanninbulldogin eliniät eriteltynä (ei tapaturmia):


3 kuukautta Hengitystiesairaus
3 kuukautta
4 kuukautta luuston tai nivelten sairaus
4 kuukautta
4 kuukautta
5 kuukautta Muu sairaus
6 kuukautta Munuaisten kehityshäiriö
6 kuukautta
7 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
8 kuukautta Trachea hypoplasia (= henkitorven kehityshäiriö),nielun rakenteellinen ahtaus
8 kuukautta Synnynnäinen sydämen tai sydänverisuonten kehityshäiriö
10 kuukautta Virtsatie- ja lisääntymiselinten sairaus
11 kuukautta
1 vuotta 1 kuukautta Muu sairaus
1 vuotta 1 kuukautta
1 vuotta 3 kuukautta Lymfoma, imusolmukesyöpä
1 vuotta 3 kuukautta Lämpöhalvaus
1 vuotta 3 kuukautta
1 vuotta 4 kuukautta
1 vuotta 4 kuukautta
1 vuotta 5 kuukautta
1 vuotta 5 kuukautta
1 vuotta 6 kuukautta Trachea hypoplasia (= henkitorven kehityshäiriö)
1 vuotta 7 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
1 vuotta 7 kuukautta
1 vuotta 8 kuukautta Sydänsairaus
1 vuotta 8 kuukautta
1 vuotta 9 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
1 vuotta 11 kuukautta Epilepsia, toistuvia hengitystietulehduksia, pehmeä kitapurje
1 vuotta 11 kuukautta
2 vuotta Henkitorven rakenneheikkous, trakeakollapsi
2 vuotta Hengitystiesairaus
2 vuotta Rajut ja tiuhaan toistuvat epileptis tyyppiset kohtaukset, lääkitys ei auttanut.
2 vuotta kuoli ell häntäleikkauksen aikana nukutukseen
2 vuotta Polvilumpion sijoiltaan meno, patellaluksaatio
2 vuotta
2 vuotta
2 vuotta 2 kuukautta
2 vuotta 2 kuukautta
2 vuotta 3 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
2 vuotta 3 kuukautta Sydänsairaus
2 vuotta 3 kuukautta Muu sairaus
2 vuotta 4 kuukautta Anafylaktinen shokki (tehty Patologisanatominen tutkimus)
2 vuotta 4 kuukautta
2 vuotta 4 kuukautta
2 vuotta 6 kuukautta kuollut tiineyden viimeisellä viikolla
2 vuotta 7 kuukautta Silmäsairaus
2 vuotta 7 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
2 vuotta 8 kuukautta
2 vuotta 8 kuukautta
2 vuotta 10 kuukautta Yleistulehdus sisäänkasvaneen hännän takia
2 vuotta 10 kuukautta
2 vuotta 11 kuukautta Maksan repeämisestä johtuva verenvuoto
2 vuotta 11 kuukautta Kuollut synnytykseen tai sen komplikaatioihin
2 vuotta 11 kuukautta Muu sairaus
2 vuotta 11 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
2 vuotta 11 kuukautta
3 vuotta 2 kuukautta Sydänsairaus
3 vuotta 3 kuukautta Sydänsairaus
3 vuotta 3 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
3 vuotta 5 kuukautta Lymfoma, imusolmukesyöpä
3 vuotta 7 kuukautta Immuunihemolyyttinen anemia, IMHA, AIHA
3 vuotta 7 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
3 vuotta 7 kuukautta sai epileptistä kohtausta muistuttavan kohtauksen yllättäen ja menehtyi ell avusta huolimatta
3 vuotta 7 kuukautta
3 vuotta 8 kuukautta Sisäeriterauhasten sairaus
3 vuotta 9 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
3 vuotta 9 kuukautta Sydänsairaus
3 vuotta 9 kuukautta Munuaisten vajaatoiminta Laajentuneet cystamunuaiset
3 vuotta 9 kuukautta Atopia, allerginen atooppinen ihotulehdus
3 vuotta 10 kuukautta Iho- ja korvasairaudet
3 vuotta 11 kuukautta Hengitystiesairaus
3 vuotta 11 kuukautta Kuollut synnytykseen tai sen komplikaatioihin
3 vuotta 11 kuukautta Tukos paksusuolessa
4 vuotta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
4 vuotta
4 vuotta 1 kuukautta Epilepsialääkityksen aiheuttama maksavaurio.
4 vuotta 1 kuukautta Kyynärniveldysplasia (1/2) ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko, Spondyloosi. Yleistynyt demodikoosi.
4 vuotta 2 kuukautta vanhuus
4 vuotta 2 kuukautta Muu sairaus
4 vuotta 3 kuukautta Hengitystiesairaus
4 vuotta 4 kuukautta Immunologinen sairaus
4 vuotta 4 kuukautta Eviran ruumiinavauksen mukaan tukehtunut tiineyteen kun raskautta oli kestänyt 52 vuorokautta.
Tästä nousi iso kohu sosiaalisessa mediassa, jonka jälkeen omistaja poisti tiedoista koiransa kuolinsyyn.
Tässä vaiheessa pitäisi ymmärtää rodun tulleen tiensä päähän. Ties kuinka moni englanninbulldoggikin on tukehtunut
tiineyteen mutta omistajat/kasvattajat eivät uskalla laittaa sellaista kuolinsyytä näkyville koiranettiin julkisen lynkkauksen pelossa.
4 vuotta 4 kuukautta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
4 vuotta 5 kuukautta Kuollut epilepsiakohtaukseen
4 vuotta 5 kuukautta Epilepsia
4 vuotta 7 kuukautta Keuhkotulehdus, antibiootit ei tehonneet
4 vuotta 8 kuukautta Epilepsia
4 vuotta 8 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
4 vuotta 9 kuukautta Luultavasti aivokasvaimen aiheuttama todella raju epilepsia. Sisäelimet pettivät.
4 vuotta 9 kuukautta Lonkkaniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
4 vuotta 9 kuukautta Anestesiakomplikaatio
4 vuotta 9 kuukautta molemmat aivolohkot vettyneet
4 vuotta 11 kuukautta Muu sairaus
5 vuotta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
5 vuotta Maksan, munuaisten tai suoliston kasvain, Munuaisten vajaatoiminta
5 vuotta Sydänsairaus
5 vuotta Lopetus ilman sairauden diagnosointia
5 vuotta
5 vuotta 1 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
5 vuotta 2 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
5 vuotta 2 kuukautta
5 vuotta 3 kuukautta Munasarjasyöpä
5 vuotta 4 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
5 vuotta 4 kuukautta
5 vuotta 5 kuukautta Vatsahaava, lonkat E/E.
5 vuotta 5 kuukautta
5 vuotta 7 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
5 vuotta 7 kuukautta Krooninen tai uusiutuva korvatulehdus
5 vuotta 7 kuukautta Lopetus käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi
5 vuotta 8 kuukautta Epilepsia
5 vuotta 8 kuukautta Vihaisuus
5 vuotta 8 kuukautta kuoli ennen synnytystä.
5 vuotta 9 kuukautta Mahalaukun kiertyminen
5 vuotta 11 kuukautta Selkäsairaus
5 vuotta 11 kuukautta
5 vuotta 11 kuukautta
6 vuotta 1 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
6 vuotta 1 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
6 vuotta 1 kuukautta Muu sairaus
6 vuotta 1 kuukautta
6 vuotta 2 kuukautta Luun tai nivelten kasvain
6 vuotta 2 kuukautta
6 vuotta 3 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
6 vuotta 3 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
6 vuotta 5 kuukautta
6 vuotta 5 kuukautta
6 vuotta 6 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
6 vuotta 6 kuukautta
6 vuotta 8 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
6 vuotta 8 kuukautta
6 vuotta 9 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
6 vuotta 9 kuukautta Luusto- ja nivelsairaus
6 vuotta 9 kuukautta
6 vuotta 11 kuukautta sylkirauhastiehyttukkeuma x3, kroon.korvatulehdus,hiiva tassuissa
6 vuotta 11 kuukautta epilepsia
6 vuotta 11 kuukautta
7 vuotta Kasvainsairaudet, syöpä
7 vuotta Kasvainsairaudet, syöpä
7 vuotta vanhuus, Ei sairastellut nukkui vain pois
7 vuotta Nivelrikko, artroosi, muualla kuin lonkissa tai kyynärnivelissä
7 vuotta Meningitis sequelae (aivokalvontulehduksen aiheuttamat jälkioireet).
7 vuotta
7 vuotta 1 kuukautta
7 vuotta 2 kuukautta Kyynärniveldysplasia ja sen seurauksena kehittyvä nivelrikko
7 vuotta 3 kuukautta Pernan, sydämen tai verisuonijärjestelmän kasvain
7 vuotta 4 kuukautta vanhuus
7 vuotta 5 kuukautta Pyoderma, vakava tai toistuva märkivä ihotulehdus, Luusto- ja nivelsairaus.
7 vuotta 6 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
7 vuotta 6 kuukautta Sydänsairaus
7 vuotta 6 kuukautta vanhuus
7 vuotta 6 kuukautta
7 vuotta 6 kuukautta
7 vuotta 7 kuukautta vanhuus
7 vuotta 8 kuukautta Maksan ja ruoansulatuskanavan sairaus
7 vuotta 10 kuukautta Sydänsairaus
7 vuotta 11 kuukautta vanhuus
8 vuotta vanhuus
8 vuotta Muu sairaus
8 vuotta
8 vuotta
8 vuotta 1 kuukautta Sydänsairaus
8 vuotta 2 kuukautta Kohtutulehdus, Krooninen virtsatulehdus,nivelrikot kaikissa jaloissa,iho-ongelmia,silmävikoja,ienkasvaimia.
8 vuotta 2 kuukautta
8 vuotta 2 kuukautta
8 vuotta 4 kuukautta Sydänsairaus
8 vuotta 4 kuukautta vanhuus
8 vuotta 4 kuukautta vanhuus
8 vuotta 4 kuukautta
8 vuotta 5 kuukautta Kuoli luonnollisesti todennäköisesti sydänkohtaukseen
8 vuotta 6 kuukautta vanhuus
8 vuotta 6 kuukautta vanhuus
8 vuotta 6 kuukautta
8 vuotta 7 kuukautta vanhuus
8 vuotta 7 kuukautta
8 vuotta 8 kuukautta Vihaisuus
8 vuotta 8 kuukautta Muu sairaus
8 vuotta 8 kuukautta Muu sairaus
8 vuotta 9 kuukautta vanhuus
8 vuotta 9 kuukautta vanhuus
8 vuotta 9 kuukautta
8 vuotta 11 kuukautta Eturauhaskasvain, akuutti munuaisten vajaatoiminta
8 vuotta 11 kuukautta Maksan ja ruoansulatuskanavan sairaus
8 vuotta 11 kuukautta munuaisten toiminnan pettäminen
9 vuotta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta Spondyloosi, nikamien luusilloittuma, nikamien yhteenluutuminen
9 vuotta Sydänsairaus
9 vuotta vanhuus
9 vuotta
9 vuotta 1 kuukautta vanhuus
9 vuotta 1 kuukautta
9 vuotta 2 kuukautta
9 vuotta 4 kuukautta Laaja ja akuutti turvotus nielussa, ei kyennyt avustamatta hengittämään. Ennuste huono, eutanasia.
9 vuotta 6 kuukautta vanhuus
9 vuotta 6 kuukautta vanhuus
9 vuotta 6 kuukautta vanhuus
9 vuotta 8 kuukautta Äkillinen haimatulehdus
9 vuotta 8 kuukautta
9 vuotta 8 kuukautta
9 vuotta 9 kuukautta Sydänsairaus
9 vuotta 9 kuukautta äkillinen sydänkohtaus
9 vuotta 10 kuukautta Kävelylenkin lopuksi sai ilmeisesti sydänkohtauksen
9 vuotta 10 kuukautta
9 vuotta 11 kuukautta Takajalkojen halvaus
9 vuotta 11 kuukautta Kasvainsairaudet, syöpä
9 vuotta 11 kuukautta vanhuus
10 vuotta vanhuus
10 vuotta
10 vuotta 2 kuukautta vanhuus
10 vuotta 4 kuukautta vanhuus
10 vuotta 5 kuukautta vanhuus
10 vuotta 7 kuukautta
10 vuotta 8 kuukautta Vatsalaukun kiertymä
10 vuotta 8 kuukautta Sydän laajentunut, ei jaksanut pumpata
10 vuotta 9 kuukautta Kuollut ilman sairauden diagnosointia
10 vuotta 9 kuukautta
10 vuotta 10 kuukautta vanhuus
11 vuotta vanhuus
11 vuotta 8 kuukautta vanhuus
11 vuotta 9 kuukautta vanhuus
12 vuotta 1 kuukautta vanhuus
12 vuotta 1 kuukautta
12 vuotta 4 kuukautta vanhuus
12 vuotta 5 kuukautta vanhuus
12 vuotta 6 kuukautta vanhuus
12 vuotta 10 kuukautta Äkillinen hengitysvaikeus aamuyöllä, menehtyi syliin.
12 vuotta 1 kuukautta vanhuus
12 vuotta 4 kuukautta vanhuus
12 vuotta 5 kuukautta
13 vuotta vanhuus
13 vuotta 9 kuukautta vanhuus
14 vuotta 8 kuukautta

Tämän 232 englanninbulldogin tilaston perusteella (tapaturmia ei lasketa):

Todennäköisyys että englanninbulldoggi kuolee

0-5-vuotiaana on 50,4 %
6-7-vuotiaana on 17,2 %
0-7-vuotiaana on 67,7 %

8-9-vuotiaana on 21,1 %
10-14-vuotiaana on 11,2 %

11-14-vuotiaana on 6,5 %
12-14-vuotiaana on 5,2 %
13-14-vuotiaana on 1,3 %
14-vuotiaana on 0,4 %
15-vuotiaana on  % 0

    

Tambun tarina

"Cannonin Tambotie synt. 11.8.2008

Haimme Tambun kotiin 7.10.2008. Olimme kauan haaveilleet englanninbulldogista ja pieni ”makkarapatukkamme” sulatti sydämemme ensihetkestä lähtien. Tambu oli persoona, hän istui kanssamme aamukahvilla ja iltaisin seurustelimme syöden luuta ja leikimme leluilla. Tambu tuli viereemme lelu suussa ja jos emme leikkineet hänen kanssaan sillä lelulla- hän haki uuden, niin kauan että kaikki lelut olivat ympärillämme.

Syli oli hänelle mieluinen paikka ja lelutossun imeminen lempipuuhaa. Useasti hän pusutteli meidät läpimäriksi. Hän rakasti masupasu- leikkiämme- rahnutin häntä mahasta ja hännän juuresta.

Tambu oppi erittäin nopeasti mihin huoneisiin hänellä ei ollut asiaa ja mitkä huoneet olivat hänen valtakuntaansa. Pienet kävelylenkit kestivät. Tambu käveli parimetriä ja istui sitten ihmettelemään ympärillä olevaa luontoa. Takapihalla jalkapallon pelaaminen oli mieluisaa ja naapurin lasten kanssa piti päästä aina leikkimään kun siitä ohi kuljimme.

Pientä tuhoakin nussunassumme sai aikaiseksi. Hän puri lattialistoja, repi palmun riekaleiksi, pureskeli digiboxia ja pattereita sekä keittiön ruokapöydän tuoleja. Töistä tullessamme jännityksellä odotimme mikä olisi tämänpäivän ”Tambun saldo”. Lyhyen elämänsä aikana Tambusta tuli rakastettu perheenjäsen.

Tambu hurmasi lenkillä kaikki ohikulkijat ja oli kaikkien koirien kaveri.

Tambu sairastui flunssaan torstaina 12.2.2009 ja hän oli alakuloinen. Saimme lääkäristä antibioottikuurin. Lauantaina Tambu oli haluton lähtemään ulos ja käveli hitaasti, takajalat suorina – ihan kuin häntä olisi sattunut tassuihin, kävimme tekemässä vain nopeasti tarpeet. Illalla Tambu vingahti oudosti kun nostin häntä syliin. En tiennyt mihin häntä sattui. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Tambu oli levoton ja nukkui seisaaltaan suurimman osan yötä. Kun hän vihdoin meni maaten ja vaihtoi asentoa nukkuessaan hän vingahti kivusta. Maanantaina hän ei antanut nostaa eikä lähtenyt ulos vapaaehtoisesti. Lähdimme päivystävään lääkäriin 16.2 maanantai- iltana.

Lääkäri löysi Tambun rintarangasta kohdan jossa kipu oli. Tambu röntgen- kuvattiin ja häneltä otettiin verinäytteet. Kuvista löytyi aristavalla alueella nikamissa useita pyöreitä osteolyyttisiä alueita. Tambu oli tiputuksessa 4,5 tuntia ja sai B- vitamiinipistoksen ja kipulääkettä. Lääkäri varasi meille ajan seuraavaksi päiväksi Helsingin yliopistollisesta eläinsairaalasta klo.9.45. Nukuimme muutaman tunnin ja lähdimme Helsinkiin toiveikkain mielin; Tambu saa parasta hoitoa ja kaikki kääntyy hyväksi.

Helsinkiin päästyämme 17.2 Tambu pääsi heti lääkärin luokse tutkimuksiin. Yleistutkimuksissa löytyi selkeä kipupiste ja takaosan liikkeet vaikuttivat epävarmoilta, mutta tutkimuksissa ei todettu hermo puutoksia. Tambusta otettiin verinäytteet ja virtsanäyte mutta niissä ei havaittu normaalista poikkeavia muutoksia. Huokasimme helpotuksesta, ettei syöpää ole ainakaan.
- Mutta kolmen tunnin kuluttua röntgen kuvissa löytyi seuraavaa:

6. ja 7. kaulanikama ovat jonkin verran epämuodostuneet. Myös näiden nikamien väliset fasettinivelet ja viimeisen kaulanikaman. 1.rintanikaman nivelet eivät ole normaalimuotoiset. Rintaranka on voimakkaasti köyristynyt ylöspäin=kyfoosi ja kiertynyt jonkinverran sivusuuntaan oikealle= skolioosi. Kaikissa rintanikamissa on epämuodostumia: ainakin 10. ja 12.rintanikaman kaaret ovat epätäydellisesti sulkeutuneet(= perhosnikama, kehityshäiriö) ja niiden fasettinivelet ovat epämuotoiset. 5. ja 6. rintanikamat ovat erittäin vaihtelevasti epämuotoisia, erittäin lyhyitä.(mm.kiilanikamia) eivätkä ole samassa linjassa toistensa kanssa kuten normaalirangassa. Tämä vaikuttaa tietenkin selkäydinkanavan muotoon epäedullisesti. Magneettikuvaus selvittää lisää tätä tilannetta. Häntänikamat ovat kaikki epämuotoisia ja kasvaneet kiinni ristiluun viimeiseen nikamaan ja osaksi yhteen muodostaen ns. korkkiruuvihännän.

Rintaontelo: Henkitorven leveys on 8 mm ja apertura thoracis cranialis- läpimitta sivusta mitattuna on 65 mm eli henkitorvi on jonkin verran normaalia kapeampi koiran kokoon nähden.= hypoplastinen trakea. Keuhkoissa ei näy röntgen muutoksia. Sydämenkokoa on vaikea arvioida sillä sen vertailuparometreinä käytettävät nikamat eivät ole normaalimittaisia. Pallealinja on pysty.
Ruokatorvi on todennäköisesti laajentunut ja sen apertura cranialiksen puolella on pullistuma eli divertikkeli seuraavien rauhottamatta otettujen kuvien löydösten perusteella. Toisen kylkiluuparin kohdalla henkitorven alapuolella on puolikaarenmuotoinen kaasukertymä. Kardian etupuolella rintaontelossa on ruokatorven alueella tiivistymää, joka viittaa nestetäytteiseen laajentuneeseen ruokatorven kaudaaliosaan tai hiatusherniaan. Narkoosissa otetuissa kuvissa koko ruokatorvi on erittäin laaja. Tätä löydöstä ei yksin voi ottaa huomioon sillä narkoosi saattaa aiheuttaa ohimenevän laajentumisen.
Molempien reisiluiden päät ovat pois nivelmaljoista, jotka ovat vajaakehittyneet vaikea- asteisen lonkkanivelten kasvuhäiriön eli dysplasian seurauksena. Sijoiltaanmeno on tapahtunut jo melko varhaisessa vaiheessa sillä molemmin puolin on lantion ulkoreunoille lonkkamaljojen etupuolelle muodostunut uudisluuta ns.neoartroosimuutoksina. Tämä viittaa siihen, että reisiluiden päät ovat hanganneet lantion reunaa pitkää aiheuttaen luureaktion.
Ylläluetellut muutoset liittyvät ns.brakykefaaliseen syndroomaan vaikkakaan näissä kuvissa nielun rakennetta ei trakeotuubin tähden voida arvostella. Lisäksi todetaan vaikea- asteinen lonkkanivelen kasvuhäiriö vastaten luokkaa E. Vaikka koira ei ole vielä 12 kk vanha, voidaan tämä vaikea aste jo todeta.

Magneettikuvissa seuraavaa:
Yhteenkasvaneiden viimeisten rintanikamien kraniaaliosassa selkäydinkanavasta lähtee selkäydinnesteen täyttämä pullistuma läpi koko nikaman runko- eli corpus- osan ja sen vierellä pienempi pullistuma corpuksen keskiosaan asti. Yhdessä kraniaalisemmassa nikamassa tästä eteenpäin on myös pienempi samantyyppinen pullistuma. Tämä tarkoittaa sitä, että näiden nikamien runko- eli corpus osien yhteenkasvaminen yhtenäiseksi nikamaksi ei ole tapahtunut kehityksen aikana normaalisti vaan kyseessä on ns.spina bifida ventralis. Mahdollisesti sisältönä meningocele.
Selkäydinkanava on normaalia laajempi keskiselän kohdalla dorsaalisesti. Edempänä rintarangassa selkäydinkanava kapenee huomattavasti ja dorsaalipuolella ei näy lainkaan selkäydintä normaalisti ympäröivää nestettä tai rasvaa. Samalla alueella selkäydinkanava on epäsäännöllisen muotoinen sivusuuntaankin päin. Hermojuurikanavien rakenteet epämuotoisissa nikamissa ovat erittäin epäselvät. Normaaleja selkeitä hermojuuria ei näy lainkaan näillä alueilla. Tämä merkitsee todennäköisesti sitä, että hermojuuret ja selkäydin saattavat olla paikoin puristuksissa.
Dysplasia vertebrae thor.mult
Spina bidifa ventralis mult.


Tämän jälkeen teimme raskaan päätöksen ja päästimme Tambun kivuistaan 17.2.2009 "
(lähde)

 

 

Käyttötarkoitus: Seurakoira

Luonne: Ystävällinen ja itsepäinen. Ei hauku paljoa, mutta on koiraroduista äänekkäin (hengitys rohisee, hengittää yleensä suun kautta äänekkäästi läähättäen, kuorsaa nukkuessaan).

Säkäkorkeus: 35-45 cm

Nartun paino: 23 kg

Uroksen paino: 25 kg

Pennun hinta: 2000 euroa